Päätä kivistää, nokka on tukossa ja naama turvoksissa kuin olisi ryypännyt viikon. Ihanaa, kun viikonloppuyöt on töissä ja nukkuu sen pari hassua tuntia aamupäivästä, että saisi vielä nautittua koko (vapaa)päivän. Aahh.. Olo on ku olis saanut pesäpallomailasta päähän. TÖihin pitäisi lähteä, mutta ei vaan oikein jaksaisi. Voisi tulla sormeen pieni murtuma, niin sillä verukkeella olisi hyvä olla pois pari viikkoa.

Viikonloppuna ei tapahtunut mitään ihmeellistä, paitsi että töissä huomasin kaikkien aukovan normaalia enemmän päätä. Mikähän ihmisillä lie? Ja törmäsin sattumalta exäni tyttäreen lauantai-yönä, vähän puolen yön jälkeen. Tämä pikkutyttö oli pienessä sievässä isossa nekkeriporukassa. Suhteellisen turvallinen vaihtoehto kokeilla. Tämä tyttö ei edes välittänyt mitään läsnäolostani, kysyi vaan että miten menee. Olin kuin puulla päähän lyöty. Tyttö tietää exäni ja minun hirveistä riidoista ja siitä, ettemme ole olleet puheväleissä eromme jälkeen, joten tietää myös, etten äitilleen tätä asiaa kerro. Asiaa mietittyäni hetken, meinaisin kirjoittaa mailia exälle. Sitten aattelin, että mitäs vittua sille juoruilen asioita. Kai hänen pitäisi tietää, missä lapsensa menevät? Jos ei tiedä, niin selvittäkööt. Kukaa lapsista, tai exäni ei kuulu elämääni enää. Joten ei kuulu minulle.

Auts ku kello rientää. Täytyy lähteä tästä töihin, vaikkei kiinnostaisikaan...